akryyli kankaalle, 135 x 133 cm, 2002
"... kuului kulkusten helinä,
jäälle järvien hävisi."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Eino Leino (1878-1926) on yksi merkittävimpiä ja monipuolisimpia suomalaisia runoilijoita. Hänen Helkavirtensä innoittivat minua siinä määrin, että maalasin runoihin liittyviä teoksia pääasiassa vv. 2002-2006. Työt ovat olleet esillä useassa näyttelyssä, mm. Heinolassa, Lahdessa, Helsingissä, Kajaanissa, Manamansalossa ja Nurmeksen kaupungissa. Niistä on kuvia kirjoissa ISBN 978-952-92-0622-3 ja ISBN 952-91-6921-3
Tätä blogia seuraavat:
Tietoja minusta
Blogiarkisto
-
▼
2009
(33)
-
▼
helmikuuta
(33)
- Mantsin laulu
- Oterma ja Katerma
- Tuuri 1.
- Tuuri 2.
- Orjan poika
- Tyyrin tytti
- Kimmon kosto
- Ylermi 1.
- Räikkö räähkä
- Kaleva
- Merenkylpijäneidot 1.
- Merenkylpijäneidot 2.
- Merenkylpijäneidot 3.
- Ihalempi
- Herramme Vapahtajamme
- Luojan leipä
- Sininen risti
- Kouta 1.
- Kouta 2.
- Syvärin impi
- Impi ja pajarin poika
- Ylermi 2.
- Tumma
- Äijön virsi 1.
- Äijön virsi 2.
- Äijön virsi 3.
- Halla
- Ukri
- Marjatanpoika 1.
- Marjatan poika 2.
- Mennyt manner
- Ukon lintu ja virvaliekki
- Auringon hyvästijättö
-
▼
helmikuuta
(33)
Onpa hyvin saatu kirpeän pakkaspäivän tunne tähän maalaukseen. Erittäin upea työ. Kuoleman kallo loistaa valkoisena reestä. Tarkoittanee sitä, että se on päässyt ihmisen kyytiin samalla kun ihminen on kuoleman kyydissä. Senhän tiedämme kaikki. Mutta se ei pelota. Kuolema voi olla ystävällinen vapauttaja ainakin tilanteissa, joissa kaikki toivo on rauennut.
VastaaPoista